Kuten edellisessä Blogissani kerroin, soitin avunpyynnön välittäjäystävälleni vuoden 2012 loppupuolella. Syvällinen osaaminen asuntomarkkinoista oli erittäin vähäinen, jota täytyi luonnollisesti alkaa kartuttamaan. Soittoni jälkeen aloin katselemaan asuntoja itsekin mutta keskittymiskykyni ei rehellisesti sanottuna
riittänyt tähän toimintaan. Annoin ajan kulua ja luotin ystäväni apuun.
Ja
sitähän sitten myös tuli. Ystäväni soitti kohteesta, jonka hän oli löytänyt
kilpailevan välitysketjun myynti-ilmoituksesta. Kohde sijaitsi Vallilassa.
Yksiö, ehkä 25 neliötä ja ihan ok kunnossa. Ensimmäinen kerros mutta tarpeeksi
korkealla ettei sisälle näe. Taisi olla myös sisäpihan puolella. Asunnolla oli
pyyntihinta 98.000 euroa (uskomatonta, alle 100.000 euroa) mutta kohde oli
huutokauppakohde. Ensimmäinen sijoitusasunto-kokemukseni lähti liikkeelle siis
huutokauppakohteesta. Jälkeenpäin ajateltuna ehkä se oli hyvä, koska tämän
avulla pääsin heti sinuiksi millaista on toiminta epälikvidillä markkinalla,
jossa on epäammattimaisia toimijoita (minä mukaanlukien) pilvin pimein.
Kohde oli siis kiinnostava.
Alkulaskelmien jälkeen päädyttiin vuokratuottoon bruttona noin 6 %:iin
maksimihinnalla 110.000 euroa. Ja sitten tehtiin päätös lähteä huutokauppaan. Tarjous
sisälle 100.000 euroa, kilpaileva tarjous tuli heti sisään korkeammalla
hinnalla. Nostetaan omaa tarjousta 105.000 euroon ja kilpaileva tarjous heti
sisään. Jälleen nosto 107.000 euroon ja kilpaileva tarjous heti sisään. Tätä
leikkiä jatkettiin sitten aina (muistaakseni) omaan 115.000 euron tarjoukseen
asti (yli alkulaskelmien), jossain vaiheessa yksi kilpailijoista tippui matkalle ja jäljellä olin
minä sekä joku toinen asunnon tarvitsija.
Soitin ystävälleni ja
tiedustelin mitä järkeä tällaisessa toiminnassa on? Kumpikin kepittää hintaa
tonni kerrallaan ylöspäin tietämättä mitään toisistaan saatikka myyjän
intressistä. Tämä kauppatapa oli ilmeisesti juuri lanseerattu markkinoille ja
ystäväni kanssa käydyn keskustelun jälkeen totesimme, että nyt on syytä
selvittää markkinatilanne. Soitto siis ko. asuntoa välittävälle
välitysliikkeelle. Ystäväni hoiti tämän keskustelun varsin tehokkaasti. Saimme
selville seuraavat faktat, myyjä oli vain halunnut myydä asunnon, koska sen
ylläpito oli hankalaa. Tätä tarinaahan oli siis kuultu joka puolelta jo
aiemminkin. Ja sitten se kaikkein tärkein informaatio, toinen ostaja on reilu
20-vuotias poika/mies, muuttanut juuri Helsinkiin, aloittanut opinnot kauppakorkeakoulussa,
vanhemmat ostavat hänelle asunnon... Tarvitsenko enää lisäinformaatiota? En.
Toinen ostaja on selvästi ostamassa asunnon itselleen hinnalla millä hyvänsä.
Jään siis pois tästä kisasta, tämä ei ole kaupungin viimeinen asunto joka on
myynnissä.
Aika karu startti
sijoitusasuntojen ihmeelliseen maailmaan. Ilman kuria, kokemusta muista
omaisuuslajeista ja ystäväni apua homma olisi levinnyt täysin käsiin. Toki
jälkeenpäin katsottuna, tuo ostos on ollut tälle opiskelijalle erittäin
tuottoisa. Nykyisellään noista asunnoista pyydetään jo 170.000 euron hintoja.
Onnittelut hänelle.
Sain siis oppitunnin numero
1: huutokaupan lopputulos on täysin kiinni siitä, millaisia vastapuolia kisassa
on mukana. Selvitä kaupan vastapuolet. Yllättävän hyvin välittäjät antavat
informaatiota kysyttäessä. Luonnollisesti he eivät itse niitä omaehtoisesti
kerro, ellet itse pumppaa informaatiota. Samalla opin, että huutokaupassa
itselleen asuntoa ostava on se kaikkein vaarallisin kilpailija, koska hän ostaa
asunnon ilman tuottotavoitteita. Tämä informaatio on se kaikkein tärkein
kilpailutilanteessa. En halua kuitenkaan kiusallani vedettää hintaa ylös
tietoisena tulevasta tappiostani, joten jään noista nykyisellään täysin pois.
En edes tutki enää tarjouskauppakohteena olevia asuntoja huonojen kokemusteni
vuoksi. Monikko, eli toinenkin karu kokemus löytyy. Siitä varmaan jossain välissä
myöhemmin.
Ensimmäinen kohde siis nähty, oppimiskäyrä otti rajun harppauksen ja etsintä jatkuu...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vallila
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vallila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti