Ensimmäinen kohde: oppitunti numero 1

Kuten edellisessä Blogissani kerroin, soitin avunpyynnön välittäjäystävälleni vuoden 2012 loppupuolella. Syvällinen osaaminen asuntomarkkinoista oli erittäin vähäinen, jota täytyi luonnollisesti alkaa kartuttamaan. Soittoni jälkeen aloin katselemaan asuntoja itsekin mutta keskittymiskykyni ei rehellisesti sanottuna riittänyt tähän toimintaan. Annoin ajan kulua ja luotin ystäväni apuun. 

Ja sitähän sitten myös tuli. Ystäväni soitti kohteesta, jonka hän oli löytänyt kilpailevan välitysketjun myynti-ilmoituksesta. Kohde sijaitsi Vallilassa. Yksiö, ehkä 25 neliötä ja ihan ok kunnossa. Ensimmäinen kerros mutta tarpeeksi korkealla ettei sisälle näe. Taisi olla myös sisäpihan puolella. Asunnolla oli pyyntihinta 98.000 euroa (uskomatonta, alle 100.000 euroa) mutta kohde oli huutokauppakohde. Ensimmäinen sijoitusasunto-kokemukseni lähti liikkeelle siis huutokauppakohteesta. Jälkeenpäin ajateltuna ehkä se oli hyvä, koska tämän avulla pääsin heti sinuiksi millaista on toiminta epälikvidillä markkinalla, jossa on epäammattimaisia toimijoita (minä mukaanlukien) pilvin pimein.

Kohde oli siis kiinnostava. Alkulaskelmien jälkeen päädyttiin vuokratuottoon bruttona noin 6 %:iin maksimihinnalla 110.000 euroa. Ja sitten tehtiin päätös lähteä huutokauppaan. Tarjous sisälle 100.000 euroa, kilpaileva tarjous tuli heti sisään korkeammalla hinnalla. Nostetaan omaa tarjousta 105.000 euroon ja kilpaileva tarjous heti sisään. Jälleen nosto 107.000 euroon ja kilpaileva tarjous heti sisään. Tätä leikkiä jatkettiin sitten aina (muistaakseni) omaan 115.000 euron tarjoukseen asti (yli alkulaskelmien), jossain vaiheessa yksi kilpailijoista tippui matkalle ja jäljellä olin minä sekä joku toinen asunnon tarvitsija. 

Soitin ystävälleni ja tiedustelin mitä järkeä tällaisessa toiminnassa on? Kumpikin kepittää hintaa tonni kerrallaan ylöspäin tietämättä mitään toisistaan saatikka myyjän intressistä. Tämä kauppatapa oli ilmeisesti juuri lanseerattu markkinoille ja ystäväni kanssa käydyn keskustelun jälkeen totesimme, että nyt on syytä selvittää markkinatilanne. Soitto siis ko. asuntoa välittävälle välitysliikkeelle. Ystäväni hoiti tämän keskustelun varsin tehokkaasti. Saimme selville seuraavat faktat, myyjä oli vain halunnut myydä asunnon, koska sen ylläpito oli hankalaa. Tätä tarinaahan oli siis kuultu joka puolelta jo aiemminkin. Ja sitten se kaikkein tärkein informaatio, toinen ostaja on reilu 20-vuotias poika/mies, muuttanut juuri Helsinkiin, aloittanut opinnot kauppakorkeakoulussa, vanhemmat ostavat hänelle asunnon... Tarvitsenko enää lisäinformaatiota? En. Toinen ostaja on selvästi ostamassa asunnon itselleen hinnalla millä hyvänsä. Jään siis pois tästä kisasta, tämä ei ole kaupungin viimeinen asunto joka on myynnissä.

Aika karu startti sijoitusasuntojen ihmeelliseen maailmaan. Ilman kuria, kokemusta muista omaisuuslajeista ja ystäväni apua homma olisi levinnyt täysin käsiin. Toki jälkeenpäin katsottuna, tuo ostos on ollut tälle opiskelijalle erittäin tuottoisa. Nykyisellään noista asunnoista pyydetään jo 170.000 euron hintoja. Onnittelut hänelle.

Sain siis oppitunnin numero 1: huutokaupan lopputulos on täysin kiinni siitä, millaisia vastapuolia kisassa on mukana. Selvitä kaupan vastapuolet. Yllättävän hyvin välittäjät antavat informaatiota kysyttäessä. Luonnollisesti he eivät itse niitä omaehtoisesti kerro, ellet itse pumppaa informaatiota. Samalla opin, että huutokaupassa itselleen asuntoa ostava on se kaikkein vaarallisin kilpailija, koska hän ostaa asunnon ilman tuottotavoitteita. Tämä informaatio on se kaikkein tärkein kilpailutilanteessa. En halua kuitenkaan kiusallani vedettää hintaa ylös tietoisena tulevasta tappiostani, joten jään noista nykyisellään täysin pois. En edes tutki enää tarjouskauppakohteena olevia asuntoja huonojen kokemusteni vuoksi. Monikko, eli toinenkin karu kokemus löytyy. Siitä varmaan jossain välissä myöhemmin.

Ensimmäinen kohde siis nähty, oppimiskäyrä otti rajun harppauksen ja etsintä jatkuu...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vallila